Olisinko vain tyytyväinen?

 

Tänään en keittänytkään kahvia heti herättyäni, vaan päätin istua hetkeksi miettimään, rauhoittumaan ja kirjoittamaan. 

Onhan tässä jo monta viikkoa teputettu aamusta iltaan, vieläkin on kaappeja ja laatikoita, joissa vallitsee kaaos ja epäjärjestys, mutta nyt ne ongelmakohdat ovat siirtyneet kaappeihin, eivätkä muistuta itsestään koko ajan. Eli muuton pahin härdelli alkaa olla ohi.

Otin servettitelineestä Elina Salmisen ja Hanna Kivisalon "Malttikortti" -pakasta yhden kortin. Siinä vinkattiin näkemään onni siinä, mitä jo on sen sijaan että olisi kiire koko ajan muuttaa elämäänsä. 

Tätä muuttamista on tullut nyt harrastettua liiankin kanssa. Kahdessa merkityksessä. Ei riitä, että on muuttanut,  sen lisäksi on koko ajan pitänyt muuttaa olemassa olevaa. Välillä se on mennyt aivan koomiseksi,  kun esineet ovat yrittäneet löytää paikkaansa: olen illalla rättiväsyneenä kulkenut jonkun tekokukkakimpun kanssa huoneesta toiseen löytämättä sille paikkaa.

Ei siinä tapahdu muuta valmista kuin että hermot ja villasukat kuluvat puhki. 

Oikein pitää itseään muistuttaa siitä, että olisiko nyt jo aika vähän asettua, nauttia uudesta kodista ja lähteä tutkimaan tätä uutta kotikaupunkia ja sen kaikkia mahdollisuuksia. 

Mutta tänään aloitan päiväni hitaasti. Virkkaan hetken oranssin väristä tiskirättiä, ehkäpä sitten keitän kahvit ja samalla mietin vaikkapa tämän päivän ohjelmaa.