Vintagelöytö ja maalauspuuhia

 

Löysin Torista aarteen, joka ihan tuotiin eilen kotipihaan. Kerrassaan ihana, vanha peili. Sen on tarkoitus tulla vierashuoneeseen, kunhan seinämaali on kuivunut.

Täällä on alkuperäinen kangastapetti yltympäriinsä joka huoneessa. Tapetti on maalattu valkoisella. Hyvin on aikoinaan tämä kohokuvioinen tapetti liimattu seinään, koska ei mitään irtoamisen tai kupruilemisen merkkiäkään ollut havaittavissa, kun maalasimme monta kerrosta, ensin pohja-, sitten pintamaalilla. 

Maalasimme siis vierashuoneen seinän siltä osin, kun vanhan kirjahyllyn takaa oli jäänyt aikoinaan maalaamatta. Se iso kirjahylly on yksi niistä harvoista tänne meille jätetyistä vanhoista huonekaluista, jotka laitoimme pois.

Mutta että imi maalia se kangastapetti! Ja minä yritin tarkkailla aukkopaikkoja, kun isäntä maalasi kerronksen toisensa jälkeen välillä pensselillä, välillä telalla.

Laikkuja saattoi vieläkin jäädä, kun joihinkin kohtiin tuli enemmän maalikerroksia, mutta iloinen yllätys oli se, kuinka olimme onnistuneet löytämään tismalleen saman värisävyn, kuin vanhassa maalissa. 

Mietimme tehosteväriäkin seinään, mutta päätimme kuitenkin jättää sen tuonnemmaksi. Helppo se on valkoisen päällä joskus maalata, jos siltä alkaa tuntua.

Kävimme kangaskaupassa valitsemassa pimennysverhokankaan tuonne vierashuoneeseen. Huoneen yhdellä seinällä oli kapea verhotanko, jossa oli ilmeisesti ollut joskus jokin seinävaate. Minä ripustin ihan kokeeksi siihen ohkaisia ylijäämäverhoja ja ne saivat jäädä siihen.

Turkoosi väri jotenkin piristi huoneen tunnelmaa.

Kunhan saa vielä ikkunalle verhot ja tuon ihanan peilin seinään, niin saapa nähdä, tuleeko siitä vierashuone kuitenkaan, vai ihan meidän oma makuuhuone.

Vierashuoneen kattovalaisin ja tuo uusi peililöytö tuovat tähänkin huoneeseen sopivasti vintageglamouria.

Nyt isäntä lepää katsoen urheilua. Minä istun keittiössä tätä kirjoittaen, katselen ulos talvimaisemaan ja ihmettelen sitä, kuinka on edelleen valoisaa, vaikka kello on kaksikymmentä yli viisi iltapäivällä. Ja sitä, kuinka elämämme on yhtäkkiä muuttunut,  mutta niin ihanalla tavalla.

Jossain vaiheessa elämää minulla oli tapana ajatella, kun jotakin hyvää tapahtui, että kohta varmaan tapahtuu sitten jotain pahaa.

Enää en ajattele niin. Ei se niin mene. Kun jokin asia tekee onnelliseksi, on onni lupa ottaa vastaan. Itse asiassa melkein velvollisuus... Eikä se sen takia karkaa.  

Elän nyt hyvin onnellista elämänvaihetta tässä tunnelmallisessa kodissa, ottaen vastaan jokaisen päivän seikkailuna ja olen siitä kovin kiitollinen.