Kun ei löydä sopivaa, on tehtävä itse…

 

 Kohta viisi kuukautta olemme asuneet tässä talossa ja tekemistä on riittänyt niin paljon, ettei ole ehtinyt blogiakaan kirjoittaa. Nyt selvästikin alkaa helpottaa, koska on aikaa jopa käsitöille. Olen siirtänyt villasukantekeleet sivuun ja ostin punoskudetta ja nyöriä ja virkkasin ensin itselleni käsityökorin. Ohjeet sain Paapon blogista, mutta tapani mukaan tietenkin sovelsin ohjetta ja tein huomattavasti matalamman korin, sisustukseen sopivan, sekä virkkasin hihnan, jolloin koria voi kantaa olkapäällä kuin jotakin kylvövakkaa, kun vie käsityön vaikkapa terassille. Korin tehtyäni solmeilin mopparilangasta seinälle sulan.

Esineet seinillä vaihtavat paikkaa jatkuvasti, tällä hetkellä tuntui löytyvän sopivan pehmeä seinäsisustus olohuoneeseen, kun en halua perinteisiä tauluja seinille, en ainakaan kovin raskaita. Toki täällä seinät ovat valkoiset, olivat jo alunperin, emmekä ole niitä muuttaneet, niin jotakin tapahtumaa on myös seinillä oltava. Isäntä seuraa välillä huvittuneena, kun minä teputan edestakaisin jokin esine kädessäni ja en ole tyytyväinen, ennen kuin kaikki ovat löytäneet oikean paikkansa. Ja sitten saan taas jonkin uuden idean, jolloin sama toistuu: kaikki muukin vaihtaa paikkaa.

Pieni seinäpalkki jäi tyhjäksi, kun en keksinyt siihen mitään tarpeeksi keveää. Niinpä aloitin ihan kunnolla uuden aluevaltauksen: makramen ja tein kullan väriseen renkaaseen elämänpuun. En ole koskaan ennen tehnyt makrametyötä enkä tiennyt oikeaa tekniikkaa tai työskentelytapaa. Sovelsin ohjeen omasta päästäni sen jälkeen kun olin lukenut sen läpi. Helppoahan se oli. Toki elämänpuustani tuli kovin pelkistetty. Mutta tuossa kapeassa seinässä se toimii oikein hyvin.